Vuotta ennen Euroopan mielenosoitusaaltoa ja syyskuun terrori-iskuja marxilaisten filosofien Michael Hardtin ja Antonio Negrin Imperiumi oli ilmestynyt. Se oli aivan uudenlaista kritiikkiä elämän globaalia talousjärjestystä vastaan. Kirja päätyi monien suomalaisten aktivistien kirjahyllyihin ja se jäsentää edelleen poliittista ruohonjuuritoimintaa Suomessa.
Mitähän tämä Hardtin ja Negrin tänä päivänä jäsentämä ruohonjuuritoiminta Suomessa on?
Negriläinen autonomiliike valtasi nuorten mielet Euroopassa. Myös Suomessa puhuttiin uudesta työstä, prekariaatista, paskaduuneista ja perustulosta. Uusi liike oli lorvailun ja bilettelyn aktivismia. Negriläisyys pilkkasi vanhan koulun anarkisteja, jotka jaksoivat vastustaa valtahierarkoita, pukeutua mustiin ja istua ringeissä keskustelemassa. Ne päättävät, jotka tekevät, oli taloja valtaavien ja varastelua ihannoivien autonomiaktivistien tunnus.
Kyllä mä muistan miten kauhean kiusallisen noloa ja vanhanaikaista se oli, kun anarkistit jaksoivat vastustaa valtahierarkioita eivätkä hyväksyä yliopistojen uusleninististä johtoporrasta. Uskooko Atlas edelleen todella, että negriläisyys toi mukanaan työn vastustamisen, bileet, talonvaltauksen, varastelun ja sen, että se päättää joka tekee? Bob Blackin "Eroon työstä" oli suomennettu jo 90-luvulla ja ajatus työn välttelystä oli juurtunut kulttuuriin vakaasti jo ennen kuin mistään Negristä oli kuultukaan. Yhtä lailla bileet, talonvaltaukset ja varastelu oli tuossa vaiheessa jo vanhoja juttuja. DIY oli homman nimi pitkään ennen autonomeja, sen aikana ja on edelleen olemassa myös "autonomien" jälkeen.
Näytelmä vilisee vaikeita sanoja, joita me pallottelimme samoihin aikoihin yliopistolla. Niitä dissasivat jo silloin suoran toiminnan aktivistit, jotka omien sanojensa mukaan eivät ymmärtäneet teoriafiilistelystä hevonvitunhelvettiäkään.
Miksi Atlas puhuu "suoran toiminnan aktivisteista"? Miksi se ei suoraan puhu anarkisteista, koska tuo hevonvitunhelvettiä on suoraan anarkistilta otettu. Nyt tuosta välittyy kuva, että ikään kuin kyse olisi ollut jostain "autonomiliikkeen sisäisestä jaosta".
Arvion parasta antia on huomiot etuoikeutettuna puhumisesta ja toisten häivyttämisestä näkymättömiin. Toisaalta itse syyllistytään aivan samaan. Ikään kuin 2000-luku oli pelkkää autonomien ilotulitusta, anarkistit vain "istuivat ringeissä keskustelemassa" ja sitten oli ne "aktivistit".
Atlaksen suurin ongelma on aina ollut se poliitikkomaisuus, sama kuin autonomeilla, että koska kaikki on pelkkää poliittista peliä niin mihinkään ei voi luottaa. Sellaisen varaan ei voi rakentaa minkäänlaista yhteisöä, koska sellainen yhteisö vaatii taakseen edes jonkinlaista rehellisyyttä ja vilpittömyyttä.