Hyvää pohdintaa, kiitos kaikille osallistujille. Osattomuus askarruttaa edelleen, osattomuuden kokemus. Jos sitä koittaa lähestyä yleisemmällä tasolla, siis suuremman kokonaisuuden kautta, niin on ilmeistä, kuten sanakin osoittaa, että siinä on perimmältään kysymys osan ja kokonaisuuden (esim. yhteisön) suhteesta, joka on jollain lailla pielessä ja hiertää. Ja kyseessähän ei ole objektiivinen kokemus, eikä asubjektiivinen, jossa objektin ja subjektin eriyttäminen ei vallitse, vaan subjektiivinen kokemus. Joka on historiallisesti rakentunut ja rakennettu paikallinen kokemus, jonka sokea piste on oman paikallisuutensa kieltäminen universaalin yleistämisen kautta. Tulee mieleen myytti peilimaailmaan eksymisestä.
Yleisimmällä tasollahan osattomuuden kokemus on järjetön, siinä on kadonnut osan ilmeinen ja itsestäänselvä taju osallisuudesta kokonaisuuteen. Osattomuus on kirjaimellisesti symbolinen kokemus, sillä symboli on sananmukaisesti merkki, joka muistuttaa merkin itsensä suhteesta johonkin kokonaisuuteen, muistuttaa kokonaisuudesta. Zezanin symbolikritiikki osuu harhaan, sillä ongelma ei ole symbolinen suhde itsessään, joka voi olla ja myös on elävä ja kokonaisvaltainen, holistinen, vaan ehkä symbolien reifiointi ja välineellistäminen joksikin, missä kokonaisuudentaju heikkenee ja häviää.
Tiedostan nyt, että ajatteluni on hapuilevaa, ja toivottavasti joku keskusteluun osallinen osallistuja osaa ajatella ja sanoa paremmin tässä kielessä. Tämä aasinsiltana esimerkkiin, joksi otan kielen. Meillä on usein tapana sanoa, että käytän kieltä, ikään kuin subjektille, kielen kategorialle, kieli olisi pelkkä sen ulkoinen väline, jota subjekti käyttää hyödykseen. Subjekti, kielellisen kulttuuristumisen ja ehdollistumisen eräs muoto, ja sellaisenaan varsin ohut kerros ajattelun ja kokemisen kokonaisuutta.
Sisko, veli, ystävä, joka podet osattomuuden kokemusta: kiitos että kerrot ja jaat tunteesi, pelkosi ja kaipuusi. Kun pohdit hieman syvällisemmin, käy ilmi että mikään subjektiivinenkaan kokemus ei ole osaton, vaan osa kielen ja kielellisen kokemisen suurempaa kokonaisuutta.
Ehkä on jotain, osallisuuden muotoja ja tapoja, joita kaipaat ja tarvitset enemmän pelkkää ajatusta kokonaisvaltaisena ruumiillisena kokemuksena, tuntona? Ystävällisiä kasvoja ympärilläsi, halauksia ja hellyyttä, luottamusta, ihmisten lämpöä? Tutki sisintäsi, sydäntäsi, mitä kaipaat? Ja ensi askel saadakseen kaipaamansa on pyytää. Voit pyytää miltä tahansa kokonaisuuden osalta, lausua pyyntösi ääneen toiselle ihmiselle, kivelle, puulle, omalle sydämellesi, suurelle hengelle, mille vaan, sillä kaikit osat ovat osa kaiken kokonaisuutta. Tämä on pyytäjäkulttuurien tapa ja sijamuoto, ja kauniissa kielessämme tästä muistuttaa mm. sijamuoto partisiippi, jonka ilmaisema suhde mm. englanniksi on paljon kömpeämpi ja vaivalloisempi yrittää sanoa.
Ja kun oppii pyytämään, saamaan ja vastaanottamaan, on kaunista oppia pyytämään yhä kauniimmin ja viisaammin, kaikesta saadusta kokemuksesta kauniimmaksi ja viisaammaksi kasvaen. Pyydän itsekin nyt kokonaisuudelta, yhdessä kaikkien kanssa, jotka pyyntöni jakavat ja siihen osallistuvat, että kaikki kanssaihmiset, jotka tuntevat osattomuuden kipua, vapautuisivat tästä kivusta ja saisivat elämässään kokemukset, joita tarvitsevat siitä vapautuakseen itse ja auttaakseen muita vapautumaan osattomuuden kokemuksesta.
Aho Mitakuye Oyasin, kaikille suhteillemme, kaikissa suhteissamme.
By: SS