Uutiset :: Re: Turkistarhaus Suomessa

http://nyt.fi/20130705-ketulla-on-hyvae ... _iNytboksi

Ketulla on hyvä olla häkissä, ja turkistarhaus voi jatkua – vai mitä kaverit?

Eduskunta päätti kesäkuussa, ettei turkistarhausta kielletä Suomessa. Toimittaja halusi selvittää, millä perustein päätös syntyi. Tulos oli yllätys.

Kuka päättää, saako Suomessa tarhata kettuja, minkkejä ja muita eläimiä niiden turkisten vuoksi?

Kansanedustajat, tietysti.

He äänestivät juhannuksen alla nurin kansalaisaloitteella syntyneen lakiesityksen tarhauksen kieltämisestä. Mutta eivät he asiaa oikeasti yksin päättäneet.

Edustajat tarvitsevat usein päätöstensä tueksi asiantuntijoiden apua, ja asiantuntijoilla voi olla suuri vaikutus lopulliseen päätökseen.

Ensin 70 000 suomalaista allekirjoitti aloitteen, jossa ehdotettiin, että eläinsuojelulakiin lisättäisiin pykälä: ”Eläinten tarhaaminen turkisten tuottamiseksi on kielletty.” Sen jälkeen eduskunta äänesti aloitetta vastaan.

Kiinnostuin. Mitä välissä tapahtui?

Mitä asiantuntijat sanoivat poliitikoille?

Aloite käsiteltiin maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Valiokunta kuuli paljon asiantuntijalausuntoja. Ne jakautuivat kolmeen ryhmään.

Suurin osa lausunnoista oli lobbausta tarhausta vastaan tai sen puolesta.

Tarhausta vastaan ovat eläinasia- ja ympäristöjärjestöt. Sellaiset kuin Animalia, SEY ja Luonto-Liitto.

Ne sanovat, että eläimiä ei ole oikein rääkätä häkeissä ihmisten pukeutumisen vuoksi. Eläimille syntyy tarhauksesta vammoja ja kasvuhäiriöitä.

Tarhauksen kannattajista kuultiin muun muassa turkistarhaajien järjestöä, alan yrityksiä, Pohjanmaan liittoa ja ministeriöiden virkamiehiä.

Ne sanovat, että tarhaus on suomalainen elinkeino, jonka vientitulot ovat yli 400 miljoonaa euroa.

Eläimet voivat kuulemma hyvin.

Kolmantena ryhmänä valiokunta kuuli biologeja. He ovat eläinten ja niiden hyvinvoinnin asiantuntijoita.

Tässä kohden tullaan asiaan, joka kiinnosti minua kaikkein eniten.

Kun hyvin intohimoiset osapuolet väittelevät, luonnontieteilijöillä on mahdollisuus olla viileä järjen ääni. Niinhän me ajattelemme, että biologi, fyysikko tai kemisti ei tee politiikkaa.

Sen sijaan vaikkapa biologit tutkivat eläimiä. He katsovat esimerkiksi, onko niillä vammoja, ovatko ne pelokkaita, onko niillä häiriintynyttä käyttäytymistä. Tosiasiat voidaan selvittää. Tämä on tiedettä.

Sen jälkeen tulee eettinen pohdinta. Onko väärin pitää eläintä häkissä, jos sillä on häiriintynyttä itseään toistavaa käyttäytymistä? Entä jos maapohja tai häkkiin lisätty esine vähentää tätä käyttäytymistä? Onko häkissä pitäminen sitten oikein?

Lopulta arvioidaan poliittinen kysymys koko toimialasta. Siinä eettisiä kysymyksiä mietitään suhteessa esimerkiksi talouteen. Jos ala tuo tämän verran rahaa, ovatko tällaiset häkit hyväksyttäviä?

Tilasin eduskunnasta kaikki asiassa annetut lausunnot. Odotin löytäväni biologien lausunnoista läpinäkyvän totuuden arvojen värittämässä kiistassa.

Etsin sitä ja yllätyin.

Biologien lausuntoja oli yhteensä kolme.

Ensimmäisen lausunnon antoivat dosentti Laura Hänninen ja professori Anna Valros Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta. He eivät ota kantaa siihen, pitäisikö turkistarhaus kieltää. Heidän mielestään luonnontieteellä ei ole keinoja arvioida, mikä on ”tarpeetonta kärsimystä” eläimille. Eläinsuojelulain mukaan nimenomaan tarpeetonta kärsimystä ei pitäisi aiheuttaa.

Tutkijoiden mukaan tämän arvioimiseen ”tarvitaan eettistä ja moraalista keskustelua”.

Juuri näin itsekin maallikkona ajattelin: Tiede tutkii, miten asiat ovat. Eettiset ja poliittiset päätökset tulevat sen jälkeen.

Toisen lausunnon antoi tutkija Helena Telkänranta, myös Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.

Hän ei suoraan sano kannattavansa tai vastustavansa aloitetta, mutta kritisoi turkistarhausta. Hän sanoo, että turkistarhojen ongelmat ovat ristiriidassa eläinsuojelulain keskeisten pykälien kanssa. Hän esittää, että turkiseläinten pito-olosuhteiden olisi vastattava esimerkiksi eläintarhoille asetettuja vaatimuksia, koska turkiseläimiä voi pitää villieläiminä.

Mietin, että Ähtärin eläintarhan kokoiset häkit tarkoittaisivat varmasti turkistarhauksen loppumista. Ei sellainen voisi olla taloudellisesti kannattavaa.

Kolmas lausunto on erityisen kiinnostava. Sen antoivat Jaakko Mononen ja Leena Ahola Itä-Suomen yliopiston biologian laitoksesta.

Tämä lausunto on ainoa kolmesta, jossa otetaan selkeä kanta lakiesitykseen – tarhausta ei pidä kieltää.

Mononen ja Ahola kirjoittavat ensin käsittelevänsä vain niitä lakialoitteen kohtia, jotka koskevat eläinten hyvinvointia. He sanovat, etteivät ota kantaa eettisiin tai poliittisiin kysymyksiin.

Tekstissä on siis aluksi sama ajatus kuin ensimmäisessä, Hännisen ja Varroksen lausunnossa. Tieteentekijät vain tutkivat, eivät ota kantaa.

Mutta kuitenkin lausuntonsa lopuksi Mononen ja Ahola ilmoittavat kantansa: ei ole tieteellisiä perusteluja sille, että tarhaus pitäisi kieltää.

Kaikilla tuotantoeläimillä on heidän mukaansa hyvinvointiongelmia, mutta tutkimukseen perustuva eläinsuojelulainsäädännön kehittäminen riittää.

Hetkinen.

Tutkijakaksikko, joka pitää eettistä pohdintaa tärkeänä, ei ota kantaa, koska se ei ole heidän tehtävänsä. Toinen kaksikko, joka sanoo kommentoivansa vain tiedettä, nimenomaan ottaa kantaa poliittiseen kysymykseen.

”Tarhauksen puolustajat eivät viittaa yhteenkään tutkimukseen.”

Mikä on eläinten hyvinvoinnin tutkimuksen rooli turkiseläinkeskustelussa? Luen kannattajien ja vastustajien lausuntoja. Siis esimerkiksi eläinjärjestöjen ja turkis-alan toimijoiden. Molempien puolten lausunnoissa on viittauksia hyvinvointitutkimuksiin.

Päätän käydä kaikki tieteelliset viittaukset läpi.

Ensin tarhauksen puolustajat. He eivät viittaa yhteenkään yksittäiseen eläinten hyvinvointitutkimukseen. Sen sijaan he puhuvat usein yleisellä tasolla ”alan tutkimuksesta”.

Tarhauksen vastustajista Luonto-Liiton lausunto puolestaan viittaa lukuisiin yksittäisiin tutkimuksiin.

Itse tarhauksen kieltämistä esittävä lakialoite, jonka on tehnyt eläinlääketieteen lisensiaatti Kati Pulli, viittaa kahteen tutkimukseen ja mainitsee useita lähteikseen.

Yllättäen lakialoitteessa viitatut sekä monet Luonto-Liiton viittaamat tutkimukset on tehty Itä-Suomen yliopistossa – ja niitä ovat olleet tekemässä juuri Jaakko Mononen ja Leena Ahola. Siis samat tutkijat, jotka ainoana vastustivat tarhauksen kieltämistä.

Opin nopeasti, että Itä-Suomen yliopisto on Suomen johtava turkiseläinten tutkimuslaitos. Sitä ennen turkiseläimiä on tutkittu Kuopion yliopistossa, joka on yhdistynyt Joensuun yliopiston kanssa 2010 Itä-Suomen yliopistoksi.

Tiedemaailman ulkopuolisen silmään tilanne tuntuu hullunkuriselta: Professori Jaakko Monosen johdolla tehdään Suomen johtavaa turkiseläinten tutkimusta, jota siteeraavat nimenomaan tarhauksen vastustajat. Toisaalta Mononen itse ei vastusta tarhausta.

Lukevatko tarhauksen vastustajat Monosen tutkimuksia väärin?

Juuri niin Mononen ja Ahola sanovat lausunnossaan. Tutkimuksia on kuulemma lainattu tarkoitushakuisesti.

Luen lausunnon moneen kertaan. Se kyseenalaista kohta kohdalta lakialoitteen tieteellisen perustan.

Koetan saada ihmetykseeni selkoa toisesta näkökulmasta: mitä turkiseläinten hyvinvointia tutkittaessa oikeastaan tutkitaan?

Luen tutkimuksia turkiseläimistä. Osassa tutkitaan yksittäisiä ongelmia, kuten kettujen jalkojen taipumista. Osassa tutkitaan, miten häkkien olot vaikuttavat eläinten käyttäytymiseen.

Luen myös Jaakko Monosen tänä vuonna ilmestyneen artikkelin What is animal welfare and how can we measure it? (Mitä on eläinten hyvinvointi, ja miten sitä voidaan mitata?)

Se on tiivis yleisesitys alan perusteista. Luettuani artikkelin alkuperäinen tavoitteeni alkaa karata käsistä. Luulin löytäväni läpinäkyvän tieteellisen totuuden eläinten hyvinvoinnista. Mutta sitä ei tunnu olevan olemassakaan.

Monosen mukaan tutkijoilla ei ole edes yhtä yleisesti hyväksyttyä eläinten hyvinvoinnin määritelmää.

Maallikko pyörittelee taas päätään. Me ihmiset kasvatamme ja tarhaamme valtavan määrän eläimiä, ja asiantuntijat eivät pääse yksimielisyyteen keinoista selvittää, voivatko ne hyvin vai eivät.

Määritelmiä hyvinvoinnille on Monosen mukaan pohjimmiltaan kolme:

Eläin on mieleltään onnellinen.

Eläin on fyysisesti kunnossa.

Eläin voi toimia luonnollisten tarpeidensa mukaisesti.

Mononen on selvästi kriittinen viimeistä kohtaan. Hänen mukaansa luonnonmukaisuutta vaativat ”yhteiskunnalliset kommentaattorit, eetikot ja kuluttajat”. Monosen mukaan tämä on hankalaa, koska ”luonnossa elämä on täynnä kärsimystä”.

Mononen on oikeassa siinä, että vaatimus luonnonmukaisista oloista toistuu juuri turkistarhauksen vastustajien lausunnoissa. Keskustelun toistuva kysymys on, mitkä ovat tarhattavien eläinten luonnollisia tarpeita ja toteutuvatko ne häkeissä.

Häkkien koon lisäksi puhutaan esimerkiksi siitä, tarvitsevatko ketut häkkiinsä maapohjan ja minkit uimapaikan.Löydän artikkelin, jonka mukaan kettutarhaus Ruotsissa loppui, kun 2001 määrättiin, että häkeissä pitää olla maapohja.

Tajuan, miksi suhteellisen pieneltä tuntuvasta häkkiasiasta väitellään kiihkeästi. Tarhaus maapohjaisissa häkeissä tulee kalliiksi. Vaatimus maapohjasta lopettaisi koko kettutarhauksen.

Lausunnossaan Mononen ja Ahola vastaavat tarhauksen vastustajien väitteisiin: vaikka maan kaivaminen vähentää häiriintynyttä käyttäytymistä, kaivaminen ei ole ketulle lain kuvailema käyttäytymistarve.

Sen sijaan se tuntuu olevan jotain, mitä ketut tykkäävät tehdä, ja sen voi korvata esimerkiksi pienillä, ”käytännöllisemmillä aktiviteettiesineillä”.

Ihmettelen, miksi Mononen useassa kohdassa siirtää keskustelun pois luonnonmukaisuudesta. Jatkan lukemista.

Toinen valiokunnan saamissa lausunnoissa usein toistuva aihe on kysymys domestikaatiosta. Se tarkoittaa kysymystä siitä, ovatko turkiseläimet villieläimiä vai eivät. Kysymys on tärkeä, sillä villieläimien pitoa koskevat tiukemmat vaatimukset, jotka kävisivät kalliimmiksi tarhaajille.

Itä-Suomen yliopiston Mononen ja Ahola kirjoittavat domestikaatiosta hyvin eri sävyyn kuin Helsingin yliopiston Hänninen ja Valros.

Monosen ja Aholan mukaan eläin on domestikoitunut, jos se lisääntyy ihmisten luomissa oloissa. Turkiseläimet lisääntyvät, eli ne eivät ole ainakaan ihan villejä.

Hännisen ja Valroksen mukaan eläin puolestaan on domestikoitunut, jos sen arkuus ihmistä kohtaan on vähentynyt, ja että turkiseläimet eivät ole juurikaan domestikoituneita. He myös sanovat, että kysymys domestikaatiosta ei itse asiassa ole kovin olennainen.

Hännisen ja Valroksen mielestä tärkeämpää on eläinten luonnonmukaisten tarpeiden toteutuminen. Eli juuri se, mitä Mononen kritisoi.

Hämmennyn, kun luen pidemmälle Monosen johdantoartikkelia eläinten hyvinvoinnista. Siinä myös Mononen sanoo – toisin kuin eduskunnalle antamassaan lausunnossa –, että domestikaatiosta kertookin juuri ihmisarkuuden väheneminen, ei lisääntyminen ihmisten luomissa oloissa.

Ensinnäkin kaksi tutkijakaksikkoa on siis eri mieltä perustavasta kysymyksestä: Hänninen ja Valros sanovat, että luonnolliset tarpeet ovat tärkeämpi arviointikohde kuin domestikaatio. Mononen taas painottaa domestikaatiota, mutta hän määrittelee sen eri tavoin lausunnossaan kuin artikkelissaan.

Toiseksi alan johtava tutkija Mononen kirjoittaa samojen faktojen pohjalta eri hengessä poliitikoille kuin toisille tutkijoille.

Miksi hän tekisi niin?

Ennen johtopäätöksiä tarvitaan vielä eräs uusi näkökulma asiaan.

Tutkijoiden lisäksi yhden lausunnon valiokunnalle on antanut eläinlääkärineuvos Pirkko Skuttnab. Hänen kantansa on, että lakiin on valmisteilla sellaisia muutoksia, jotka varmistavat turkiseläinten hyvinvoinnin. Elinkeino voi siis jatkua.

Esimerkkinä tästä turkiseläinten hyvinvoinnin edistämiseksi tehtävästä työstä hän mainitsee tutkimushankkeen nimeltään WelFur. Sen tarkoitus on kehittää turkiseläinten hyvinvoinnin mittausta. Kansainväliseen hankkeeseen osallistuu Suomessa Itä-Suomen yliopisto.

Sitten paljastuu jotain kiinnostavaa: yksi hankkeen rahoittajista on – turkistarhausala.

Ihmettelen, voiko asia tosiaan olla näin. Tarkistan asian Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksesta MTT:stä sekä Itä-Suomen yliopistosta. Näin se juuri on.

Lisäksi selviää, että turkisalan osittain rahoittamaa hanketta vetää Suomessa tuttu professori, jonka nimi on Jaakko Mononen.

Tutkin lisää. Pyydän rahoituspäätöksiä Itä-Suomen yliopistolta ja MTT:ltä. Selviää, että turkisala on ollut mukana rahoittamassa useita tutkimuksia. Rahaa on tullut Suomen turkiseläinten kasvattajien liitolta sekä alan kansainvälisiltä järjestöiltä.

Pysähdyn miettimään.

Toki on niin, että maatalouseläinten terveyden tutkimuksen rahoittaa usein pitkälti juuri maatalousala itse.

Mutta Jaakko Mononen on käytännössä Suomen johtavan turkiseläinten tutkimusyksikön johtava tutkija. Hän antoi kollegansa kanssa Suomen eduskunnalle asiantuntijalausunnon, joka ainoana kolmesta vastusti turkistarhauksen kieltämistä.

En voi olla pohtimatta asiaa. Onko jotain erikoista siinä, että professori on arvioimassa lakialoitetta, joka laiksi muuttuessaan lopettaisi sen nimenomaisen toimialan, joka osittain rahoittaa professorin työtä?

Löydän Suomen turkistarhaajien keskusliiton (STKL) julkaisusta Jaakko Monosen haastattelun. Hän on ollut juhlapuhujana Suomen turkistarhaajien vuosijuhlassa 2010.

Siis tarhaajien kunniavieraana.

Haastattelussa Mononen kertoo WelFur-hankkeesta. Hän sanoo, että turkiseläinten hyvinvoinnin kannalta ”ratkaisevaa ei ole se, millainen on kasvatusympäristö, vaan miten eläinyksilöt reagoivat ympäristöönsä.”

Se tarkoittaa, että vaikka häkit olisivat miten pieniä tai olot niissä millaisia tahansa, nämä eivät sellaisenaan ole perusteita arvioida eläinten hyvinvointia.

Kaivan lisää tietoa WelFur-hankkeesta. Sen tarkoituksena on määrittää sarja kriteerejä ja tieteellisiä havainnointimenetelmiä, joiden avulla selvitetään yhtä asiaa: voivatko turkiseläimet hyvin vai eivät.

Esimerkiksi kettujen kohdalla kriteeriä ”positiivinen tunnetila” testataan työntämällä keppi häkin verkon läpi. Sitten arvioidaan, reagoiko eläin pelokkaasti, aggressiivisesti, epävarmasti vai – paras vaihtoehto – uteliaasti.

”Ihmettelen, voiko hankkeen rahoittaja todella olla turkisala?”

Soitan professori Monoselle. Hän ei mielestään ole jäävi osallistumaan poliittiseen keskusteluun tarhauksen lopettamisesta, vaikka ala rahoittaa hänen tutkimustaan. Tutkijoita on vähän: ”Jos me emme sitä näkemystä tuo, niin kuka sitten?”

Eduskunnalle annettu lausunto keskittyi luonnontieteeseen, sillä se on Monosen ja Aholan alaa. ”Minä en ole eetikko.”

Kysymyksiin lausunnon ja artikkelin ristiriitaisuuksista hän vastaa, että lausunnossa ei voinut mennä kovin syvälle eikä ristiriitaa ole.

Nojaan taaksepäin tuolissani ja koetan yhdistää lankoja mielessäni.

Jaakko Monosen mukaan eettisten arvostelmien eläinten hyvinvoinnista pitää perustua tutkimukseen. Suomessa se tarkoittaa käytännössä Itä-Suomen yliopistoa.

Turkistarhaajien lehdessä Mononen sanoi, että olennaista ei ole kasvatusympäristö, eli häkit voivat olla teoriassa millaisia vain.

Eläinten luonnollisiin oloihinkaan ei voi vedota, koska luonnossakin on kärsimystä. Ja turkiseläimet ovat domestikoituneita. Vaikka eivät sitä toisten tutkijoiden mielestä olekaan.

Jäljelle jäävät WelFur-hankkeen tapaiset menetelmät. Sellaiset, joissa työnnetään keppi häkin sisään.

Alan maallikkona pohtia. Mononen määrittelee eläinten hyvinvoinnin eri tavoin kuin Helsingin yliopiston lausunnon antaneet tutkijat. Turkistarhauksen ja turkiseläinten kohtalo Suomessa on hänen yksikkönsä ja siten hänen määritelmänsä varassa. Onko johtava tutkija ottamassa luonnontieteen avulla haltuun suuren eettisen ja poliittisen keskustelun?

Ja samaan aikaan pelissä on rahoitusta tutkimukselle, jota Mononen on itse tekemässä.

Kun asiantuntijoita on kuultu, eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta jättää mietintönsä. Mietinnössä lainataan, epäsuorasti, kaikkia kolmea biologiasiantuntijoiden lausuntoa.

Vaikka vain yksi kolmesta eli Monosen ja Aholan lausunto kannattaa aloitteen hylkäämistä, valiokunta päättää suositella hylkäämistä.

Perusteet ovat pääosin taloudelliset. Elinkeino on kunnille ja valtiolle liian tärkeä.

Entä mikä on tieteellisen tutkimuksen rooli hylkäävässä päätöksessä?

Kun lukee mietinnön kappaletta, joka käsittelee alan tutkimusta, esiin nousee yksi avainlause. Tieteen tuki päätökselle on tässä: ”Turkiseläinten tärkeimmistä käyttäytymistarpeista ei tiedetä riittävästi.”

Itä-Suomen yliopisto jatkaa tutkimusta.