http://www.hs.fi/tiede/Eikö+simputus+jo+lopu/a1388748363077
Eikö simputus jo lopu?
Kun Samuli Peurala oli alokasleirillä, alikersantti seisotti Peuralaa ja hänen ryhmäänsä järvessä.
Simputus kotiutui Suomen armeijaan Venäjältä. Sitä on esiintynyt niin kartanoissa kuin keskitysleireilläkin. Viime vuosina simputus on Suomen armeijassa vähentynyt. Tutkijat ovat silti löytäneet monta syytä, miksi ilmiötä on hankala kitkeä.
Vuonna 1929 Viipurin kenttätykistössä sattui outoja.
Kun "vanha" eli kokeneempi varusmies halusi yöllä käymälään, hän huusi: "Yksi hevonen!" Silloin yhden nuoremmista alokkaista piti oitis sännätä "vanhan" luo, nostaa tämä selkäänsä ja kantaa tarpeilleen, jotta vanhan jalat eivät likaantuisi.
Alokas oli niin kutsuttu "kusiratsu". Joskus hänellä oli jopa satula selässään.
Kusiratsastus oli ilmiselvää simputusta. Tarkemmin sanottuna se oli pennalismia eli sortoa, joka kohdistetaan samanarvoiseen mutta usein iältään nuorempaan henkilöön. Kyse on siis eräänlaisesta vertaisten keskinäisestä simputuksesta.
Simputus on useimmiten häirintään, hyväksikäyttöön ja nöyryytykseen perustuva rituaali, jonka ideana on vihkiä tulokas johonkin yhteisöön. Tavallisesta kiusaamisesta simputus eroaa ainakin pintapuolisesti siinä, että simputus kohdistuu tulevaan "liittolaiseen" tai kumppaniin.
Simputuskulttuuri pesiytyi Suomen armeijaan Venäjällä koulutuksensa saaneilta upseereilta. Näin on historioitsija Matti Lauerma tutkimuksissaan osoittanut.
Näitä upseereita oli itsenäisyytemme ajan alussa paljon etenkin ratsuväessä ja tykistössä.
Sanana simputus juontuu itsenäisen Suomen kadettikoulusta. Siellä nuoremman kurssin kadetit olivat "simppuja", joita vanhemman kurssin kadetit simputtivat. Kurssin puolivälissä "simppuyönä" nuoremmat kadetit hyväksyttiin tasavertaisina joukkoon.
Suomen armeijassa esiintyvä simputus on selvästi lientynyt vuosikymmenien myötä. Nykyisin Puolustusvoimien virallinen linja on ehdottoman kielteinen kaikenlaista simputusta kohtaan. Simputusta ehkäistään koulutuksella ja valvonnalla, johon osallistuvat kaikki esimiehet ja kouluttajat.
Askelia parempaan on otettu ainakin varusmiesten loppukyselyjen perusteella. Vuonna 2010 vastanneista 70 prosenttia ilmoitti, ettei ole joutunut simputettavaksi. Vuonna 2013 vastaava luku oli jo 78 prosenttia.
Tulevana maanantaina palvelukseen astuvien alokkaiden enemmistö ei siis todennäköisesti koe simputusta.
Simputuksen kitkeminen ei ole kuitenkaan helppoa.
Pennalismia väitöskirjassaan tutkinut emeritusprofessori Pekka Leimu sanoo, että vallan väärinkäyttöä esiintyy kaikkialla, missä vallankäyttäjiä ei valvota tai valvonta toimii huonosti.
Suomen armeijassa on Leimun mukaan edelleen saapumiseriin perustuva hierarkia, joka ei siis perustu sotilasarvoihin.
"Vanhempi varusmiespolvi kostaa nuoremmalle itse aiemmin kokemansa vanhemman ikäluokan harjoittaman sorron. Suomen armeijassa kurinpito ja osin koulutuskin itse asiassa perustuu tähän saapumiserien hierarkiaan", Leimu sanoo.
Armeija ei ole ainoa paikka, jossa esiintyy simputusta. Ilmiö tunnetaan monissa suljetuissa ja hierarkkisissa laitoksissa. Tällaisia ovat olleet kasarmien lisäksi muun muassa laivat, luostarit ja kartanot, joissa on uurastanut tiukasti valvottu palvelusväki.
Mikään yksittäinen teoria ei selitä, miksi ihmiset simputtavat. Evoluutio- ja kehityspsykologia valaisevat kuitenkin aihetta merkittävällä tavalla.
Esivanhempamme selvisivät muodostamalla ryhmiä, joissa he rakensivat tiiviitä siteitä.
Kalifornian yliopiston antropologin Aldo Ciminon mukaan ihmisen synnynnäinen vietti yhteisöllisyyteen on todennäköisesti edistänyt erilaisia sosiaalisia käytäntöjä, kuten simputusta. Simputuksen avulla ihmiset ovat vahvistaneet suhteitaan ryhmän pitkäaikaisiin jäseniin.
Cimino tulkitsee, että simputus on jo ammoisista ajoista lähtien muuttanut ryhmän uusien jäsenten käyttäytymistä ryhmälle mieluisaan suuntaan sekä auttanut karsimaan pois sellaisia tulokkaita, jotka eivät ole vaikuttaneet tarpeeksi sitoutuneilta.
"Ihmismieli on saattanut kehittyä vastaamaan uusiin tulokkaisiin eri tavoin kuin tuttuihin. Yksi näistä reaktioista on jotakin muuta kuin halaus", Cimino kirjoittaa Evolution and Human Behavior -lehdessä.
Ciminon mukaan se, että yhteisö reagoi uusiin tulokkaisiin kiusaamisella, on tiettävästi kehittynyt tulokkaiden sopeutumisongelmista. Lisäksi simputus on todennäköisesti ollut keino suojella yhteisön vanhimpia jäseniä tulokkaiden muodostamilta uhilta, kuten vallankaappaukselta.
Useimmissa yliampuvissakin simputustapauksissa tekijöinä ovat olleet henkisesti terveet ja lainkuuliaiset yksilöt.
Esimerkiksi kesäkuussa 2012 Suomenlahdella käyty sotaharjoitus toi syytteet kahdeksalle harjoitukseen osallistuneelle sotilaalle, joista osa oli Puolustusvoimien palkkalistoilla.
Sotilaat pakottivat terroristia näytelleen miehen riisuutumaan, minkä jälkeen he laittoivat hänelle hupun päähän, kastelivat vedellä läpimäräksi ja raudoittivat kädet selän taakse. Ainakin yhtä terroristia näytellyttä miestä oli pistelty neulalla.
Tapahtuman osapuolista kukaan ei ollut varusmies.
Erilaiset psykologiset tutkimukset paljastavat, että jotkut "normaalit" yksilöt tunnustavat nauttivansa vallan kohdistamisesta muihin ja jopa muiden kivun havaitsemisesta.
Tästä todisteena on muun muassa Stanfordin yliopiston klassinen vankilakoe vuodelta 1971. Siinä yhteensä 24 miespuolista – henkisesti normaaliksi todettua – koehenkilöä toimi vartijoina ja vankeina aidon kaltaisissa vankilaolosuhteissa.
Vankilakokeen oli määrä kestää kaksi viikkoa, mutta se piti keskeyttää jo kuuden päivän kuluttua, kun vanginvartijoina toimivat nuoret miehet määräsivät vangeille kivuliaita rangaistuksia.
Miksi simputtajat sivuuttavat omat eettiset periaatteensa sekä yhteiskunnalliset normit?
Näin tapahtuu, koska simputtaminen tyydyttää yksilöiden tunnetta vallasta ja kontrollista.
"Simputus on mielestäni lähinnä oman valtaposition ponkittämistä. Tekisi mieli sanoa jopa 'näennäisen valtaposition', koska ainakin oman kokemukseni mukaan ne, joilla on todellista valtaa organisaatioissa, harvemmin syyllistyvät simputukseen", sanoo psykologi Jari Lipsanen Helsingin yliopistosta.
Yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston tutkimusten perusteella simputtajat kohentavat omaa itsetuntoaan ja sankaruuttaan ylläpitämällä ilmapiiriä, joka "kitkee heikot ulos".
Simputuksesta selviytyminen voi vahvistaa tulokkaan tunnetta "sankariteosta". Sen kautta hänen on mahdollista saavuttaa ryhmän jäsenten kunnioitus, mikä puolestaan voi kohentaa itsetuntoa.
Usein ryhmä onnistuu iskostamaan tulokkaaseen ajatuksen, että ryhmä on yksilöä erityisempi, vahvempi ja kaikilta osin parempi. Tämä voi entisestään muovata tulokasta simputtajansa kaltaiseksi henkilöksi.
Joissakin ryhmissä valtaosa jäsenistä ymmärtää selkeästi, että nöyryyttäminen ja häirintä eivät ole välttämättömiä toimenpiteitä. Nämä henkilöt kuitenkin kuvittelevat virheellisesti olevansa vähemmistössä, jolloin ilmapiiri simputukselle pysyy suotuisana.
Erityisen väkevästi simputusrituaalit elävät miehisessä kulttuurissa. Tästä kertovat myös surulliset tilastomerkinnät.
Simputukseen perehtynyt yhdysvaltalaiskirjailija Hank Nuwer on koonnut tilaston, jonka mukaan vuosina 1838–2013 yhdysvaltalaisten lukio- ja yliopisto-opiskelijoiden simputusrituaalien takia on välittömästi kuollut 173 henkilöä. He kaikki ovat olleet miehiä. Lähes aina kuolemaan on liittynyt alkoholi joko myrkytyksen tai tapaturman muodossa. Opiskelijoiden keskuudessa ovat olleet suosittuja erilaiset juomapelit sekä humalassa harjoitettu fyysinen piina.
Simputus on usein suoraa seurausta kirjoittamattomasta, globaalisti vallitsevasta säännöstä, mitä on olla "tosimies". Tähän määritelmään kuuluvat fyysinen ja psyykkinen sitkeys, kuuliaisuus esimiehille sekä voimakeinot kontrollin ylläpitämiseksi.
Suomessa tällainen ajattelumalli korostui etenkin talvi- ja jatkosodan aikana. Historiantutkija Ville Kivimäki kertoo Tieto-Finlandialla palkitussa teoksessaan Murtuneet mielet, että yltiöpäistä vahvuutta vaativassa ilmapiirissä psyykkisesti oireilevat sotilaat saattoivat joutua rajuihin sähköshokki- ja insuliinihoitoihin, joissa potilas ensin vaipui koomaan ja sitten hänet virvoitettiin sokeriliemellä.
Lahdessa sijainneen tarkkailukomppanian lääkintäkapteeni Konrad von Bagh kirjoitti:
"Hysteriformista reaktiota sairastava mies on pantava erikoisen ikävään ja epämiellyttävään työhön. Oikein hyvä on järjestää ylimääräisiä marssi-, juoksu- ja voimisteluharjoituksia jonkun jämerän aliupseerin johdolla. Näin miehessä herätetään tietoisuus, että hänen neuroosinsa herättää hänessä vain ikävyyksiä."
Näiden sanojen jälkeen Suomi on muuttunut paljon.
Psykologi Jari Lipsasen mukaan tosimieskulttuuri on ollut Suomessa jo pitkään muutoksessa ainakin sikäli, että aggressiivinen käytös ei ole sosiaalisesti suotavaa tai edes erityisen ihailtavaa. Miehet ovat Lipsasen mukaan fyysisen voimankäytön osalta "pehmentyneet" samalla, kun naisten aggressiivisuudesta on tullut osin hyväksyttävämpää.
Asiantuntijat painottavat, että nykyään on vaikeaa vetää rajaa sille, mitkä rituaalit ovat yhteishenkeä kohottavia tai hauskoja ja mitkä puolestaan kohteelle vahingollisia.
Jari Lipsasen mukaan vaarallisilla vesillä liikutaan etenkin silloin, kun simputusmetodit ovat luonteeltaan henkisiä.
"Ne ovat sitä erityisesti silloin, kun simputus kohdistuu pieneen joukkoon tai yksilöön ja käytössä on eristäminen, juorujen ja huhujen levittäminen, pelottelu sekä seksuaaliset vihjailut. Tällöin ilmiö alkaa muistuttaa pikemminkin puhdasta kiusaamista", Lipsanen toteaa.
Psykologin mukaan esimerkiksi armeijassa pitäisi selkeästi kertoa, mitä tehtäviä varusmiehiltä voi vaatia ja mistä voi kieltäytyä.
"Vastaava pätee myös muissa työpaikoissa. Monesta tilanteesta selviää, jos esimerkiksi 'työnkuvaan kuulumattomat' kahvinkeitot ja muut palvelutehtävät on jaettu selkeästi ja tasapuolisesti ennakkoon."
Vakavimmillaan simputus voi johtaa posttraumaattisen stressihäiriön puhkeamiseen, mutta myös masennukseen ja erilaisiin sopeutumishäiriöihin.
Reagointi eri simputustilanteisiin on niin yksilöllistä, että jopa yksittäisestä tapahtumasta, jota simputtajat eivät pidä merkityksellisenä, voi olla uhrille vakavat seuraukset.
Se on varmaa, että simputus on ilmiönä sitkeää laatua. Sen täydellinen kuolettaminen on asiantuntijoiden mielestä käytännössä erittäin vaikeaa.
"Itse tein 1980-luvulla väitöskirjani, jotta tämä epäasiallinen toiminta saataisiin armeijassamme loppumaan, mutta en onnistunut. Tehtävä oli mahdoton, mission impossible. Sitä se vaikuttaa olevan edelleen", emeritusprofessori Pekka Leimu sanoo.
Samoilla linjoilla on Jari Lipsanen.
"Täysin simputusta tai kiusaamista tuskin saa kitkettyä, koska erilaiset valtarakenteet ovat niin keskeinen osa kaikkea toimintaa. Jos vallan kontrolli ei toimi, simputus pulpahtaa esiin."
Korjaus klo 12.54: Jutussa kirjoitettiin ensin virheellisesti, että Suomenlahden niin sanotussa kidutuskuulustelutapauksessa oli osallisena varusmiehiä. He olivat kuitenkin armeijan palkkalistoilla olevia sotilaita.
By: simputuksesta ei mitään uutta