Talvivaara muokkaa yhtiön johtoa
Kaivosyhtiö Talvivaara saa syyskuun alussa uuden tuotantojohtajan Englannista. Lisäksi yhtiö aikoo muun muassa perustaa Talvivaaraan teknisen johtoryhmän.
Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tuotantojohtaja vaihtuu syyskuun alussa. Tuotantojohtajana ja uutena johtoryhmän jäsenenä aloittaa englantilainen insinööri Darin Cooper. Hän siirtyy Talvivaaraan Nyrstar-konsernista.
Cooper on johtanut viimeksi Clarksvillen sinkkisulattoa Yhdysvalloissa Tennesseen osavaltiossa. Cooperilla on 20 vuoden kokemus perusmetallien tuotannosta ja sulatoista sekä eritysosaamista tuottavuuden ja tehokkuuden parantamiseen tähtäävistä toimista, kaivosyhtiöstä kerrotaan.
Talvivaaran nykyinen tuotantojohtaja Harri Natunen siirtyy yhtiön energia-asioista vastaavaksi johtajaksi. Lisäksi vesienhallinnan johtaja Maija Vidqvist lähtee pois Talvivaaran palveluksesta syyskuun lopussa, mutta toimii jatkossa Talvivaaran konsulttina.
Lisäksi toimitusjohtaja Pekka Perä perustaa Talvivaaraan teknisen johtoryhmän. Johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtajan lisäksi tuotantojohtaja Darin Cooper, metallituotannon johtaja Pertti Pekkala, projektijohtaja Lassi Lammassaari sekä kaivostoiminnan johtaja Kari Vyhtinen.
Talvivaaran johtoryhmästä jäävät pois Natunen, Vidqvist sekä kunnossapitojohtaja Mikko Korteniemi.
Yhtiön mukaan henkilöstömuutosten tavoitteena on yhtiön operatiivisten ja taloudellisten tavoitteiden vahvistaminen ja saavuttaminen. Muutokset tukevat yhtiön mukaan Talvivaaran kesäkuussa käynnistämää tehostamis- ja tuottavuusohjelmaa.
By: Tuontitavaraa